23.5.2012

Parkkiromanssi sai alkunsa...

Parkkipariskunta Lumo ja Leevi tapasivat tositarkoituksella viime sunnuntaina 20.5 ja tämä viikon tiistaina 22.5 Kajaskiven Nooran pihamaalla.  Molemmilla kerroilla lempi leiskui siihen malliin, että toiveet tiinehtymisestä ovat varsin realistisia.

Romanssia toki lämmiteltiin pitkin viikkoa niin Haltialan pelloilla kuin Espoon puolellella idyllisissä maisemissa. Leevi oli torstaista lauantaihin luonani hoidossa, joten sain vielä viime hetkellä hienon mahdollisuuden tutustua tuohon ihastuttavaan "äijään" ihan meidän omassa arjessa. Leevi on sangen mutkaton tyyppi. Juoksuisen nartun kanssa samassa taloudessa oleminen ei saanut Lebaa edes piippaamaan. Ruoka maittoi, lenkeillä oli vapaana, yöt nukuttiin ja muutoin otti rennosti tai osallistui mm. ruoan laittoon.

Lumolle on varattu tiineysultra 19.6. Tämän jälkeen ollaan odotuksen suhteen taas vähän viisaampia. Siihen asti elellään ja treenataan ihan normisti.

Lumosta ja Leevistä löytyy faktoja "Pentusuunnitelmia" sivuilta.


Kuva: Aino Karilas